Kennel Brufinn

Blogi

Kesä oli ja meni. Meillä harmillisesti koko lauma kävi läpi kennelyskän ja sitäkautta sekä treenaaminen että kisaaminen jäi miltei kokonaan. Dopeyn kanssa käytiin 2 nome-b AVO-luokan starttia nyt loppukesästä kun sairastelut oli sairasteltu ja saimme myös tarvittavat tulokset eli 2xAVO1 ja siirron VOI-luokkaan. Saadaan aika paljon treenata että päästään luokan tasolle, mutta koko Dopeyn elämä aikaa saada siitä FI KVA. Vepe harrastusta ollaan keretty ihan kokonaiset 5 kertaa käydä treenaamassa. Dopey kävi yhden startin AVO3 verran ja nyt sitten odotellaan että vienti loksahtaa vielä kohdilleen. Quilan kanssa käytiin myös nome-b ALO:ssa ALO2-tuloksen verran. Vielä pitää hiukan treenata ohjauksia joten seuraavat startit sen kanssa ensi vuonna. Oprin kanssa pitäisi vielä käydä taippareissa, Tara menee taippareihin vasta ensi kesänä. Tirri kasvaa hurjaa vauhtia, en meinaa perässä pysyä.

Metsästyskausi alkoi 10.8 kyyhkyllä ja 20.8 sorsalla. 1-2 kertaa viikossa ollaan päästy metsälle koirien kanssa. Myra ja Brim sekä Dopey ovat toimineet luottokoirina, varsinkin kun Myran ja Brimin kanssa aika ei riitä enää harrastaa niin "vanhukset" saa sitten metsästellä sydämensä kyllyydestä. Dopeylle haetaan kokemusta ja ihan mukavasti se ohjautuukin jo myös metsästystilanteissa. Quila on päässyt harkitusti sorsalle, intoa riittää ja nokka sekä ylösotot toimii. Liikaa en sen kanssa vielä näitä hommia halua tehdä etten pilaa sitä aivan täysin. Opri pääsi myös kertaalleen sorsalle ja teki todella hienon haavakkotyön, nyt se saa odotella ensi vuotta ja kypsymistä. Sijoitusnarttuni Stellan kanssa kävin myös pari kertaa metsällä kun se ei oman emännän kanssa ole aikaisemmin käynyt. Hyvin luontainen työskentelijä, hyvä haavakkotöissä, todella sinnikäs hakija ja tehokas nokan käyttäjä. Oli oikein mukavat reissut Stellan kanssa, ja retki kertoi hyvinkin että se on myös metsästysominaisuuksiltaan jalostuskelpoinen koira.

Seuraavat pentueet on suunnitelmissa syksyksi 2019 ja ne on nyt julkaistu. Toivotaan että onnistuu! Kevään suunnitelmat ovat vielä auki, riippuen vähän miten näissä astutuksissa käy ja käyttääkö Quilan kasvattaja Quilan seuraavista juoksuista jne, kaikki lukkoonlyödyt suunnitelmat tullaan julkaisemaan aikanaan. Mutta nyt jännätään näitä tulevien ja julkaistujen suunnitelmien onnistumista ja sen jälkeen mietitään taas uusia. :)

Brufinn Faceryhmän puolella ollaan käyty keskustelua labradorinnoutajilla löydetystä hemofilia A:sta jota Hannes Lohen ryhmä nyt tutkii. Omissa kasvateissa "kopkop" ei tapauksia ole vielä ollut, mutta Elvin (Colas Elvie) jälkeläisiltä olisi hyvä laittaa Hannes Lohen ryhmään verinäytteet menemään niin saadaan jossakin vaiheessa toivottavasti tällekkin sairaudelle geenitesti kehiteltyä. (Jos et ole facessa niin kysy Katrilta lisää infoa)

Kasvatit ovat tehneet mukavasti tuloksia kesän aikana, onnea kaikille tasapuolisesti!

FI VPVA Brufinn Dark Dance "Urho"&Kyllikki pääsivät kisaamaan SM vepeen viikonloppuna 14 Suomen parhaan vesipelastuskoiran joukkoon. Joukossa oli yhteensä 3 labradoria. Urho teki VOI3 tuloksen, ollen lopulta sijalla 10! Valtavasti Onnea!

Kesällä Brufinn Must Be Mystery "Milli"&Maria pääsivät myös PK SM-kisoihin hausta. Tuloksena HK3 261pist. Sij.14! Valtavasti Onnea

Myös veli FI KVA Brufinn Must Be Meaningful "Teppo"&Raimo pääsivät PK SM-kisoihin jäljeltä, mutta tälläkertaa ei tulosta. Teppo ei ollut oma itsensä ja Raimo soittelikin kun se oli kisojen jälkeen oksennellut. Parempia vointeja Tepolle ja kun koira on kunnossa niin ne onnistumisetkin tulee myös sieltä arvikisoista!

4. syys, 2019