Joulu meni koirien kanssa. Nautimme saunomistesta ja hiljaisuudesta, yhdessäolosta. Uuden vuoden vaihteen olimme koko lauman kanssa ystävien luona Riihimäellä, omat koirat saivat temmeltää Brutuksen ja Hertan kanssa. 4.1 Lähdimme reissuun kohti Pudasjärveä, Jyväskylän kautta jonne "tipautimme" pikkuveljeni takaisin opintojen pariin. Siitä ajelimme suoraan Merjan&Markon ja Rillan&Paukun luo Pudasjärvelle. Olipa mukava nähdä Merjaa pitkästä aikaa, samoin tietty Markoa ja kasvatteja Rillaa ja sijoitunarttu Paukkua. Ihanat koirat. Nautimme yhdesäolosta, koirien treenauksesta sekä saunomisesta, pari punaviinilasillistakin taisimme saada juotua. Loppiaisena 6.1 matkamme jatkui Kokkolaan, siellä kyläilimme Heidin perheen ja kasvattini Laran luona. Olipa mukava taas nähdä, torstai aamuna auton nokka näytti taas kohti Jyväskylää ja Hanna&sijoitusnarttu Lounaa. Oli ihana nähdä 7kk reipas ja hyvin keskittyvä Louna tyttönen sekä tietysti mukavaa Hannaa koirineen. Tästä jatkoimme kylään vielä Laukaalle Annen perheen luokse ja siitä sitten vielä torstai iltana kotiin.
Oli ihana nähdä kaikkia ja valitettavasti ihan jokaisen matkan varrella olevan kasvatin luokse ei keretty vaikka teitäkin olisi ollut ihana nähdä! Täytyy sanoa että ompa kiva reissata lauman kanssa joka ei stressaa asioita: Myra, Elvi, Brim ja Dopey. Niin nätisti lauma jokapaikassa käyttäytyi ja heti osasi rauhoittua ja olla kuin kotonaan. Ei noiden kanssa pärjäisikään jos olisivat mitään muuta kuin noin fiksuja. Dopikin ensimmäisellä pitkällä reissullaan ja niin hienosti käyttäytyi.
Viikonloppuna olikin sitten hulinat, asunnon Jing ja Jang ja jotakin laitettiin paikoilleen siskon ja äidin voimin....oli muuten mun viimeinen reissu ikeaan...sisustuksen lahjoja ei ole jaettu jokaiselle enkä kyllä siitä välitäkkään..nyt vain pitäisi kuulemma saada asunto pidettyä myös "kauniina". Noh koirat teki heti seuraavana päivänä asunnosta paljon kodikkaamman "räjäyttämällä" pehmonalle elukan sisällöt ympäri olohuonette, kiitos tästä karvakasat!
Lauantaina 9.1 kävimme Hämeenlinnan Seudun Vesipelastus ry:n jälkipikkujouluissa ja tietovisatiimimme voitti koiraskapan: Outi, Taina & minä ;) Tämä tietää hyvää ensi vuodelle ;)
"Brim" ja "Nasu" saivat valiopalkintonsa, kehystetyt kuvat koirista. Nasuhan on valioitunut jo vuonna 2010, mutta palkinto saapui keikkien kommevenkkien jälkeen vasta nyt. Brim valioitui viime kesänä. Saimme myös kunniakirjat Brimille ja Elville valioitumisen ja luokkasiirron ansiosta. Kiitos HSV :)
6.1 saimme kuulla myös että Brimin hieno poika "Meeko" Brufinn Ice Storm & Hanne olivat startanneet ekaa kertaa Tokossa ja heti tuli ALO1 tulos. Paljon Onnea taitavat!
11.1 Kävimme sijoitusnarttuni Sipulitee "Iisi" kanssa kuvilla ja tervetyttönen kaiken kaikkiaan. Lonkat ja kyynärät terveet, selkä (epäviralliset kuvat) täysin terve, silmät myös terveet, toisessasimässä löytyi PHTVL/PHPV, aste 1, joka ei vaikuta koiran elämään tai mahdolliseen jalostuskäyttöön millään tavalla. Virallisia tuloksia kennelliitosta jäämme vielä odottamaan. Nyt on Iisin haltijan Tiinan helppo huoletta harrastaa koirallaan. Kiitos myös Iisin kasvattajalle Essi Reunalle terveestä koirasta. Iisin sisaruksia on nyt 5/10 kuvattu ja kaikki ovat olleet terveitä! Hienoa! Pidän Iisin luonteesta muutenkin kovasti, ihana saada tämä narttu jossain vaiheessa jalostukseen jatkamaan hyvä geenejään eteenpäin.
"PHTVL/PHPV (persistent hyperplastic tunica vasculosa lentis/persistent hyperplastic primary vitreous) on kirjainlyhenne sairauksista, joissa linssin ja silmänpohjan välinen sikiöaikainen verisuoniverkosto ei surkastu normaalisti syntymän jälkeen. Löydös jaetaan vakavuudeltaan kuuteen asteeseen, joista aste 6 tarkoittaa sitä, että silmä on sokea. Lievimmässä asteessa (1) näkyy linssin takapinnalla ainoastaan pieniä pigmenttipisteitä, jotka eivät vaikuta näkökykyyn eivätkä muutokset pahene iän myötä. Vakavammissa asteissa muutokset voivat aiheuttaa linssin lisääntyvää samentumista. Dobermannilla autosomaali dominantti periytyvyys, jossa epätäydellinen penetraatio"
29.2 Mennään Elvin J-pentueen kanssa joukkokuville, sitten tiedetään siitäkin enemmän. Oikein mukavan oloisia otuksia ovat, mitä niitä syksyllä treffien merkeissä olen nähnyt.
Pentueita: Brufinn N-pentue: Heikki&Eila odotetaan syntyväksi helmikuun alussa. Eila on todettu tiineeksi. Tästä pentueesta sijoitan yhteistyössä Vera Hepomäen kanssa yhden nartun, muuten kaikki pentukyselyt voi osoittaa Veralle. Lisätietoja: Eila&Heikki
Brimin siskolle "Demille" (Brufinn Barcelona) ollaan odottamassa myös juoksua. Nämä pennut tulevat Demin omistajan Ulla Pihlajan kenneliin Indy Lab, pennut syntyvät Espoossa. Suosittelen näitä pentuja harrastajille lämpimästä. Demi on valtavan upea narttu ja sen saavutukset omistajan kanssa puhuvat myös puolestaan. Kaikki kyselyt Ullalle, lisätietoja: Litterplans/pentuja
Oma narttuni Elvi on myös loppuvuodesta astutettu. Kaikki ei mennyt niinkuin Strömsöössä joten katsotaan tiineysultra ensin ja ilmoittelen sitten onko pentuja tulossa. Tiineysultraan mennään tammikuun lopussa. Jokatapauksessa jos pentuja tulee niin en ovat sekalinjaisia metsästykseen ja harrastukseen sopivia mustia ja ruskeita mukuloita. Jos nyt ei kuitenkaan tärpännyt niin Elvin viimeiset pennut tehdään sitten luultavasti kesäkuun 2016 juoksuista. Litterplans/pentuja
Nyt alkaa omien koirien kanssa tokoilut ja muutenkin treenaaminen. Josko sitä Brimin kanssa tulee starttailtua nomessa ja WT:ssä. Myran kanssa ehkä muutama nome-b startti ja vepe startti. Elville parit näyttelyt. Dopeyn kanssa tavoite on vain taipparit syksyllä. Hiljaa hyvä tulee ja jos tämä vuosi on yhtä hyvä kuin viime vuosi niin upeat kasvattini ja niiden ahkerat omistajat pitävät huolta että tuloksia tulee Brufinn koirille myös tänä vuonna. Iso kiitos kaikille viime vuodesta ja mahtavista tuloksista! Katse tähän vuoteen ja uusiin tuuliin!
Kenneltreffien ajankohtaa ja pitopaikkaa vielä kovasti pähkäilen, toivottavasti saan sen piakkoin lyötyä lukkoon ja ilmoittettua kaikille. Mukava olisi taas mahdollisimman monen kanssa nähdä leirin merkeissä!
30.1 mennään parin kasvatin kanssa Hyvinkäälle labbisten erkkariin ja toivotaan että saadan tarvittavat tulokset
Keväällä olisi tarkoitus vetää taipparikurssi kasvateille ketkä mukaan haluavat/pääsevät. Lisätietoja myöhemmin keväällä, myös lähiyhdistysten taippari/nome kursseille kannattaa osallistua :)
Brufinn M-pentueesta on myös kuulunut positiivisia uutisia. Mukavasti on kaikilla mennyt ja ensimmäisillä rokotuksilla on nyt myös käyty, painot ovat siinä 6,5-9kg :)
12. tammi, 2016