Pennut täyttävät huomenna 29.11 tasan 6 viikkoa. Tällä viikolla ollaan keretty jo paljon. Ollaan käyty ystävän luona kyläilemässä ja tutustumassa Hämeenlinnan palolaitoksella. Pennut ovat muuten hiiveitä riekkujia! Toinen matolääkekuuri aloitetaan huomenna, huomenna olisi myös kynsien leikkuuta luvassa. Tiistaina 2.11 pennut sirutetaan ja eläinlääkärin tarkastetaan, viimeiset päätökset pentujen tulevien kotien suhteen tehdään myös tuolloin. Riistaa on nähty nyt myös pariin otteeseen ja nähdään vielä pari kertaa ennen luovutusta. Kovasti näille riista kelpaa! Joka päivä ulkoillaan ja suurinosa kakoista tuleekin jo ulos.
1 narttu olisi nyt vielä vapaana kun päätin ettei kotiin jääkkään yhtä tytöistä, vielä ei ole uuden pennun aika, vaikka kovasti tuossa olisi minulle sopiva pentu ollut tarjolla!
Tullilta kävi Ari Nieminen tänään testaamassa poikia ja turkoosi pantainen poika lähtee heille projekti koiraksi. Kivoja harrastuskoiran alkuja ovat kaikki.
26.11 virallisilla kuvilla Mevetissä Helsingissä kasvattien ja omistamieni koirien kanssa:
-Brufinn For Keeps "Nala" lonkat: A/A, kyynärät: 0/0 ja silmät:
ok
-Brufinn Escada "Tyyne" lonkat: A/A, kyynärät: 0/1 (lievä muutos) silmät: ok ja epävirallinen selkäkuvakin terve. Tyynellä on lievä häntämutka 2 viimeisessä nikamassa ja siksi tarkistimme myös
selän.
-Brufinn Everose "Elli" lonkat: B/C (hiukan matala lonkkamalja), kyynärät: 0/1 (lievä muutos) ja silmät: ok.
-Brufinn Bremen "Hertta" silmät edelleen terveet
-Lekking
After Myrsinia "Myra" silmät edelleen terveet.
-Coriander's Summerwind "Mustiina" lonkat: A/A, kyynärät: 0/0 ja silmät:ok
Kuvanneen eläinlääkärin Per Axelsonin sanoin "kyllä näillä luustoilla tämän rakenteiset koirat pärjää hienosti". Joten olemme oikein tyytyväisiä kuvaustuloksiin ja terveisiin koiriin. Nyt jäämme odottamaan kennelliiton mielipidettä..
28. marras, 2014