Brimin pennut ovat kerenneet 5 viikon ikään ja meno senkuin kiihtyy. Nyt kaikki pentujen tulevat omistajat ovat käyneet tutustumassa minuun, pentuihin ja emään. Alustavat varaukset ovat muuttuneet varauksiksi ja pennut lähtevät kohti uusia kotejaan 13.12 alkaen. Jokaiselle muksulle on luvassa harrastava ja/tai metsästävä hyvä koti.
Viime viikolla pentuja kävi katsomassa siskoni lapset Helmi 3v ja Sulo 1v. Voi sitä onnea ja riemua pienissä ihmisissä kun sai paijata koiranpentuja. Ihanat lapset, pennut saivat näin hyvää sosiaalistamista lapsilta. Pennut ovat nyt jo ulkoilleet joka päivä melkein 1viikon ajan. Suurinosa tarpeista tuleekin jo mukavasti ulos. Ne ovat myös nyt jo osa meidän laumaa eli kulkevat arjen touhuissa vapaasti mukana ja ovat siis myös tutustuneet jo myös lauman koiriin eli pentujen mummo Myraan ja Elvi tätiin. Myra on ollut lempeä mummo ja natanut pentujen jopa nukkua sen kanssa. Elvi seurailee enemmän ruokinta aikoja koska pennuilta aina liikenee tädille lisäsapuskaa. Brimi on alkanut vieroittaa pentuja jo tissiltä ja nukkuu yöt jo meidän kanssa.
Vielä ei päätöksiä, kuka pentu lähtee mihinkin kotiin, ole tehty vaan ne tehdään sitten vasta viimeisen viikon aikana. Pennut ovat jo nyt oikein vilkkaita tapauksia ja niiden kanssa touhutaan paljon. Osaavat jo ulkonakin käydä tarpeillaan, kunhan ei hirveät pakkaset nyt pilaisi sisäsiistiksi opettamisen alkua. Seuraavien viikkojen aikana pennuilla on luvassa autoilua, uusiin paikkoihin tutustumista, madotusta, sirutusta, eläinlääkärintarkastusta ja viimeisenä sitten rekisteröintikin.
Kasvatteja on virallisesti terveystutkittu: Brufinn Euphoria "Sissi" lonkat: A/A, kyynärät: 0/0 ja silmät terveet, Brufinn Fire Cracker "Paukku"- sijoitusnarttuni lonkat: A/A, kyynärät: 0/0 ja silmät terveet, Paukulta kuvattiin myös olat ja nekin olivat terveet. Hienoa!
26.11 eli nyt keskiviikkona käydään kuvilla: Mustiinan, Nalan, Tyynen ja Ellin kanssa. Jännää ja toivotaan hyviä tuloksia!
23.11 su Kävin Myran kanssa Tomi Sarkkisen koulutuksessa jonka järjestäjänä Kanta-Hämeen Noutajakoirayhdistys. Olipa ihanaa kouluttautua itsekkin pitkästä aikaa. Ei me mitään huippusuorituksia näytetty, mutta päästiin pureutumaan ongelmiini Myran kanssa ja mulle taas avautu muutama asia. Huippua, kiitos Tomi!
Kylässä kävi myös pentujen isän: Kimin omistajat Vesa ja Katri Hietikko. Heidän mukanaan tuli myös Niskasen Sari miehensä kanssa ja ystäväni Vera. Oli kiva kun pääsitte kylään ja testaileen muksuja. Onhan nämä aika veijareita! Pennut tutustuivat myös varikseen ja sehän kiinnosti kovasti joka muksua!
22.11 Oli kasvattien kanssa taas nome treeniä. Paikalla ihanat pojat Urho ja Osku sekä Hertta tyttö. Ja 10.9 syntyneistä H-pennuista kävi näyttäytymästä Toijalassa asuva Otto-poika perheineen. Katsottiin hiukan yhteistyön alkeita ja hihnakäyttäytymistä. Toivottavasti saitte jotakin höpinöistäni irti Irja ja Aarne. Ihana avoin 10 viikoinen virtapiikki oli Otto the man!
Seuraava pentue on suunnitteilla Elville (Colas Elvie): Elvi&Patu - odotan Elvin juoksun alkavan joulukuun aikana. Pennut syntyvät näin keväällä ja ovat loppu kesästä luovutusiässä jos siis kaikki onnistuu suunnitellusti. Pennut tulevat olemaan mustia ja varmasti (toivottavasti) myös jokunen ruskea mukula joukkoon "eksyy". Elvin pentueeseen on jo muutamia alustavia varauksia olemassa.
Myös Myran viimeinen pentue on suunnitteilla keväällä: Myra&Tweed. Odotan Myralle juoksuja helmi/maaliskuussa 2015. Myran pentueseen on jo muutamia alustavia varauksia. Myran pennut myyn ensisijaisesti harrastaviin koteihin.
Jos olet tulevista pentueistani kiinnostunut, tutustu ensin: Info Pennunostajalle
josta selviää jo monta asiaa miten minä toimin pentujeni kanssa.
24. marras, 2014